tiistai 31. maaliskuuta 2015

Touch-kulho ja kasviskastiketta

Kaneistakin on lähipäivinä suunnitteilla postaus, älkää huoliko ;)

Mutta sitä ennen: Ensimmäinen Ideakeittiön tilaus saapui! 4-osainen leikkuulautasetti ja Touch-kulho. Molemmat vaikuttavat laadukkailta, ainoana miinuksena että leikkuulautojen reunat on aika terävät. Nämä tuskin tulee pitkään aikaan käyttöön, tarkoitus olisi että vasta kun muutan omilleni. 
5 litrainen
Seuraava tilaus tulee parissa viikossa: uunivuoka! Se on kuulemma monipuolinen käyttää, sopii niin uuniin kuin hellallekkin. Iso se on, että lämpenee hitaasti levyllä, mutta onhan nimikin _uuni_vuoka. Heti kun pisteet riittää, lähtee myös 3 litrainen Touch-tännepäin :) Sen jälkeen vain keräilen pisteitä, katsotaan jos tulisi jotain uutta.

Ja ihan ruokapuolta: Tein ensimmäistä kertaa koko ruuan itse. Yleensä olen keskittynyt vain jälkkäreihin tai tiettyyn osa-alueeseen, mutta nyt tein kasviskastikkeen ja vielä lisäksi paistoin kasviksia pannulla. Kastikkeessa oli tomaattia, pakastekasviksia, ruokakermaa ja paljon mausteita. Yrttisuola on tässä ihan ehdoton! Tuli hyvää :)


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Äitin ruokakuvia lomalta

Vanhempani olivat Madeiralla viikon kamera mukanaan, ja toivat tuliaisena paikallisten ruokien kuvia. 
Ravintolassa oli esillä raaka-aineita.
Madeiran ravintolat olivat kuulemma kaikki hyviä, ja niitä oli paljon. Kaupat olivat erikoinen kokemus, koska kaikki myytävät mustekalat ja kalat haisivat voimakkaasti lämmössä.

Jotain katkarapuja vartaassa.
Koska Madeiralla ei ole ollenkaan hyönteisiä, ulkona sai syödä rauhassa ilman hyttys- ja kärpäsparvea. 

Paikallista kalaa.
Erikoisuuksina äiti mainitse muunmuassa mustekalan yleisen käytön, ja tonnikalapihvit, jotka maistuivat normaalilta lihalta.

En edes tiedä mitä tämä on. Mustekalaa?
Ja linkki Ideakeittiöön

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ihanan kamala leipä ja muut viimeaikojen herkut

Tein eilen taas pataleipää (kiitos hyvästä reseptistä erakkorapu!) Viimeksi kun tein tätä samaista leipää, poltin sormeni kun älynväläyksen seurauksena tartuin kuuman kanteen ilman kintaita. En onneksi toistanut samaa, mutta unohdin leivän uuniin. Istuin tietokoneella kaikessa rauhassa, kunnes tajuan että ainiin, se leipä... Onneksi se ei palanut, se ei vain kerennyt ruskistua kunnolla. Kuvaa en kerinnyt ottaa kun veli jo haukkasikin palan... Voi kyllä, Aape haukkasi palan suoraan leivästä. 

Isäni syntymäpäivä oli muutama päivä taaksepäin, ja sen kunniaksi teimme kakkua. Eräällä vieraalla on keliakia, joten kakkukin oli gluteeniton. 


Resepti löytyy täältä, oli todella hyvää! Koristeluun on käytetty taloussuklaarouhetta, kermavaahtoa ja gluteenittomia karkkeja. Kakkua oli helppo leikata, johtuukohan sitten siitä että se katosi kahdessa päivässä parempiin suihin, en tiedä. 



Minä ja Aape teimme myös mukikakkua, ensin oli tarkoitus tehdä vain meille, mutta sitten isä tuli paikalle ja valitteli kuinka ei kerennyt saada enää toista palaa omasta kakustaan. Vetosin siihen että kakkuja pitää olla parillinen määrä, mutta vastaukseksi tuli että tehkää hänelle kaksi. Saamansa pitää, teimme yhteensä 4 mukikakkua, joista tuli aika suklaisia, mutta ihan hyviä silti. Kuvassa olevat mukit ovat 0,5 litraisia, suosittelen ainakin 0,3 kokoista käyttämään ettei kakku tule yli turvotessaan mikrossa.

Reseptit löytyy kaikki Ideakeittiöstä jos linkit ei toimi.


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kuvia pennuista 15 vrk ikäisinä

Kauhukaksikko on alkanut tutkia häkkiä oikein vauhdilla, ja eilen pääsivät kuvattaviksikin. Kauhea tohina kävi!
Vasemmalla Delta, oikealla Beeta.
Beeta on pärinäpupu!
Ja mähän siis kasvatan tällasia harvinaisia mustanmakkaranpoikasia sattumilla... Tässä ominainen asento.
Deltasta on vain yksi kuva joka ei heilahtanut, niin kova meno.




sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Hyvästi Gamma

Yksi Alfan kolmesta jäljellä olleesta poikasesta lähti parempaan paikkaan, kun pahat aavistukseni kävivät toteen, ja Gamman takapää todettiin liikuntakyvyttömäksi. Gamma oli pennuista se pienin, musta pörriäinen, joka kuitenkin jäi näiden 10 päivän aikana mieliimme.